Henkilöt joilla on Ryhmä A:n persoonallisuushäiriö eivät luota toisiin ihmisiin ja ovat epäluuloisia heidän tarkoitusperiään kohtaan.
Tälle häiriölle on luonteenomaista pysyvä epäluuloisuus, epäluottamus ja ylenmääräinen herkkyys arvostelulle sekä vihamielisyys. Paranoidiset henkilöt elävät eristäytynyttä tunne-elämää koska he pelkäävät toisten pahansuopia aikeita. Sääntönä on että paranoidiset henkilöt ovat valmiina vastaiskuun ja yllyttävät toistuvasti yhteenottoihin. Tällä tavoin he saavat toisissa aikaan vihamielisyyttä ja kaunaa.
Termi paranoia saattaa johtaa joihinkin sekaannuksiin ellei sitä ole asianmukaisesti rajattu. Paranoidia on käytetty adjektiivina nimeämään erinäisiä harha-aistimuksellisia esiintymiä tai oireyhtymiä. Kraepelin erotti paranoian erilliseksi tilaksi jolle on tyypillistä krooniset ja hyvin järjestetyt harhaluulot. Schneider kuvasi henkilöt joilla on paranoidinen persoonallisuus fanaattisiksi psykopaateiksi, jotka ovat huolissaan voimistaan ja ankaruudestaan yhteenotoissa toisten kanssa. Hän kielsi kaikki yhteydet paranoiaan. Freud ja muut psykoanalyytikot selittivät paranoidisen luonteen kokoelmaksi epäluottamusta ja tunteeksi hyökkäyksen kohteeksi joutumisesta, perustuen vääristymiin ja henkilön sisäisen maailman ulkoistamiseen.
Paranoidinen persoonallisuushäiriö sisällytettiin DSM-III:een kriteereillä epäluuloisuudesta, epäluottamuksesta, ylenmääräisestä herkkyydestä ja rajoitetusta kyvystä kokea tunteita. Viimeinen kriteeri ei ole enää mukana DSM-IV:ssä eikä ICD-10:ssä, sillä rajoittunut tunteiden kokemiskyky ei ole ensinnäkään tarpeen saatika spesifi paranoidisille persoonallisuuksille. Sen sijaan painotus on korvattu epäluottamuksella ja herkkyydellä takaiskuille.DSM-IV:n kriteerit paranoidiselle persoonallisuushäiriölle on esitetty taulukossa 1
Taulukko 1. DSM-IV: diagnostiset kriteerit paranoidiselle persoonallisuushäiriölle
|
A. Pysyvä epäluottamus ja epäluuloisuus toisia ja heidän motiivejaan kohtaan joiden tulkitaan olevan pahaa tarkoittavia, alkaen varhaisaikuisuudessa ja ilmenee useissa eri asiayhteyksissä, joiden lisäksi vähintään neljä tai useampaa seuraavaa:
(1) Epäilyt, ilman riittäviä perusteita, että muut käyttävät hyväkseen, aiheuttavat vahinkoa tai pettävät B. Ei esiinny yksinomaan skitsofrenian, psykoottispiirteisen mielialahäiriön, tai muun psykoottisen häiriön aikana eikä ole minkään yleisen lääkityksen suora fysiologinen vaikutus. Huomautus: Jos kriteerit ovat täyttyneet ennen skitsofrenian puhkeamista, lisää diagnoosiin "Esiaste". Esim. "Paranoidinen persoonallisuushäiriö (Esiaste)." |
Paranoidisen persoonallisuushäiriön esiintyvyys on noin 0.5 - 1% normaaliväestöstä ja noin 10 - 20% psykiatrisissa potilaissa. Häiriö diagnostisoidaan paljon useammin miehillä.
Tällä persoonallisuushäiriöllä on läheinen suhde harhaluuloisuushäiriöihin ja skitsofreniaan, ja se kuuluu niinkutsuttuun skitsofrenian kirjoon. Vajaus aivokuoren dopamiinin aktiivisuudessa saattaa liittyä huonoon käsitteiden järjestelyyn joka saattaa vuorostaan olla syynä epäluuloisuuteen ja vääristyneisiin tulkintoihin.
Epäluottamus ja luottamuksen puute saattaa heijastua vajauksesta joka on saanut alkunsa varhaisesta kehitysvaiheesta jonka tuloksena on perusitseluottamuksen puute. Turvallisen hoidon sekä myönteisen tuen puuttuminen saattaa ehkä edesauttaa paranoidisten ominaisuuksien kehittymistä.
Paranoidit henkilöt eivät pyydä usein apua psykiatreilta. He eivät halua hoitoa; sensijaan he uskovat, että heitä pitää suojella toisten ihmisten vihalta ja hyökkäyksiltä. Henkilöt joilla on tämä persoonallisuushäiriö epäilevät että muut tekevät heille vahinkoa, käyttävät hyväkseen tai pettävät heitä. Nämät epäilykset eivät perustu puolueettomiin todisteisiin, vaan sisäiseen vakaumukseen sekä yritykseen löytää järjellinen selitys virheellisille oletuksille.
Paranoidiset henkilöt ovat haluttomia luottamaan muihin; heillä on tapana tuntea että muut juonittelevat heitä vastaan, ja että vihollinen saattaa löytyä odottamattomista paikoista. He eivät helposti kerro muille epäilyksistään. Häiriö saattaa ilmetä ärtyisyytenä, epätavallisena puolustautumis- tai itsepuolustus käyttäytymisenä (esim. ovien lukitsemisena, ikkunoiden sulkemisena ja verhojen vetämisenä ikkunoiden eteen ettei tulisi vakoilluksi, sekä papereiden tai asiakirjojen piilottamisena), tai tunneperäisenä kylmyytenä.
Paranoidisilta henkilöiltä puuttuu luottamus toisiin. He epäilevät ystäviensä ja kumppaninsa uskollisuutta tai ovatko he luottamuksen arvoisia, ja tarkkailevat heidän käyttäytymistään toistuvasti etsien todisteita pahaa tarkoittavista aikeista. He olettavat että muut eivät ole siinä määrin luotettavia, että he voisivat uskoa sitä kun ystävät vakuuttavat luotettavuuttaan. He pidättäytyvät antamasta henkilökohtaista tai merkityksellistä tietoa ystävistään, peläten että sitä voidaan käyttää vahingollisesti heitä vastaan. He eivät solmi läheisiä ihmissuhteita ja ovat usein eristäytyneitä. Ollessaan vaikeuksissa, paranoidit eivät huoli apua ystäviltään tai muilta läheisiltään; sen sijaan he olettavat joutuvansa hyökkäyksen kohteeksi tai ettei heistä välitetä.
Monet paranoidisien henkilöiden epäilevät ja epäluuloiset asenteet ovat pysyviä heidän voimakkaan ihmissuhdeherkkyytensä ansiosta. He reagoivat voimakkaasti mihin tahansa kommenttin tai tapahtumaan joka saattaa koskea heitä. Piilomerkitykset jotka ovat alentavia ja uhkaavia saatetaan tulkita hyväntahtoisiksi tapahtumiksi tai toisten huomautuksiksi. Työkavereiden tai valtion virkamiesten tahattomat virheet otetaan tarkoituksellisiksi yrityksiksi vahingoittaa tai pettää heitä. Humoristiset maininnat tai vitsit saatetaan tulkita hyökkäyksiksi heidän luonnettaan kohtaan. Paranoidiset henkilöt ovat herkästi loukkaantuvia ja heidän ylpeytensä vahingoittuu helposti pienemmästäkin arvostelevasta kommentista tai kyselystä. He ovat liiallisen keskittyneitä hyökkäyksiin heidän mainettaan tai luonnettaan vastaan, ja pienetkin loukkaukset saattavat herättää suuren vihan ja vastaiskun. He kantavat kaunaa ja hautovat mielissään vihamielisiä tunteitaan pitkän aikaa ja ovat haluttomia antamaan anteeksi solvauksia, vääryyksiä tai loukkauksia joita ovat mielestään saaneet.
Paranoidiset henkilöt ovat tavallisesti sairaalloisen mustasukkaisia. Heillä on aiheettomia epäilyksiä puolisonsa uskollisuudesta ja luotettavuudesta johon on vähän tai ei lainkaan todisteita. He saattavat yrittää kerätä tavallisia ja aihetodisteita todistaakseen uskomuksensa. Välttääkseen petetyksi tulemisen he yrittävät saada intiimit suhteet täydelliseen valvontaansa, jatkuvasti kyselemällä ja vaatimalla tietää puolisoidensa olinpaikkaa ja siellä olemisen tarkoitusta.
Paranoidisen henkilön sisäinen maailma on seurausta heidän epäluuloistaan ja epäluottamuksestaan. Heillä on vaikeuksia suhteissaan muihin, etenkin läheisissä suhteissa. Vihamielisyyttä esiintyy aina ja se saattaa ilmetä liiallisena väittelynhaluna, toistuvana valittamisena sekä selkkauksina, tai vihamielisenä välinpitämättömyytenä. Siitä huolimatta että he saattavat tuntua järkeviltä, tunteettomilta ja kylmiltä, paranoidisten henkilöiden tunne-elämä on epävakaa ja yliherkkä sekä he voivat olla vihamielisiä, uppiniskaisia ja purevan ivallisia. Tämä sekoitus salamyhkäisyyttä, kylmyyttä, vihamielisyyttä ja purevan ivallista käyttäytymistä saa usein vastakaikua toisilta vihamielisinä vastauksina mikä vahvistaa paranoidisen henkilön uskomuksia.
Paranoidiset henkilöt syyttävät muita omista vioistaan. He ovat valittajia ja nopeita tekemään vastaiskuja, joten he saattavat tulla osallistumaan lukuisiin oikeudenkäynteihin. Koska he eivät uskoudu toisille, paranoidiset henkilöt tarvitsevat itseluottamusta ja tunteen että hallitsevat itse itseään sekä tunteen riippumattomuudesta. Heidän pitää valvoa sellaisia ihmisiä jotka saattavat olla haitallisia. Samalla kun he eivät hyväksy kritiikkiä, he itse ovat erittäin kriittisiä.
Yksi ryhmä paranoidista persoonallisuushäiriötä on lähellä Schneider'in ‘fanaatikkoja'. Heillä on piilotettuja suuruus fantasioita vallasta ja negatiivinen käsitys muista ihmisistä, etenkin niistä jotka kuuluvat johonkin toiseen ryhmään jotka tulevat harkitusti olemaan luonnollisia vihollisia. He yksinkertaistavat asioita ja välttävät kaikkia epäselviä näkökulmia. Jonkin muotoiset kultit tai muut tiukasti yhteenliittyneet ryhmät joissa on ihmisiä jotka jakavat heidän paranoidiset uskomusjärjestelmänsä.
Paranoidiset ominaisuudet voivat esiintyä lapsuudessa ja varhaisaikuisuudessa ylenmääräisen herkkyyden muodossa, sosiaalisena ahdistuksena, huonoina suhteina vertaisiinsa, ja omituisuutena. Nämä ominaisuudet joskus houkuttelevat toisia lapsia tulemaan kiusaamaan, mikä taas saattaa pahentaa paranoidisia asenteita.
Henkilöt joilla on paranoidinen persoonallisuushäiriö saattavat stressaavissa tilanteissa reagoida lyhytaikaisilla psykoottisilla episodeilla. Näiden episodien aikana heillä voi olla avoimen harhaluuloisia ajatuksia tai vääristyneitä havaintoja. Jotkut paranoidiset persoonallisuushäiriöt ovat harhaluuloisuushäiriön tai jopa skitsofrenian esiasteita.
Henkilöillä joilla on tämä persoonallisuushäiriö saattaa olla kohonnut riski sairastua myös agorafobiaan (=avoimien paikkojen pelko), obsessiivis-kompulsiiviseen häiriöön ja aineiden väärinkäyttöön tai aineriippuvuuteen. Tämä persoonallisuushäiriö on usein diagnosoitu samanaikaisesti skitsoidisen-, skitsotypaalisen-, narsistisen-, ja estyneen persoonallisuushäiriön kanssa.
Paranoidinen persoonallisuushäiriö pitäisi erottua epäluuloisista asenteista tutkittaessa maahanmuuttajia, etnisiä ryhmiä tai poliittisia ryhmiä. Näiden ryhmien jäsenet saattavat näyttää käyttäytyvän puolustautuvasti ja epäilevästi johtuen siitä ettei kieli ole tuttu eivätkä yhteiskunnan säännöt, tai vastauksena havaittuun laiminlyöntiin tai torjumiseen. Heidän käyttäytymisensä saattaa saada aikaan lisää hyljeksintää enemmistöltöltä, joka edelleen vahvistaa heidän puolustautuvaa käyttäytymistään.
Paranoidinen persoonallisuushäiriö pitäisi erottua harhaluuloisuushäiriöstä, paranoidisesta skitsofreniasta, ja psykoottisia oireita sisältävästä masennuksesta, kaikista, joissa on luonteenomaisena piirteenä joko ajoittaiset tai jatkuvat psykoottiset oireet. Paranoidinen persoonallisuushäiriö joka on esiintynyt ennen tällaisten tautien ilmenemistä pitäisi diagnosoida sanalla "esiaste".
Henkilöt joilla on skitsotyyppinen persoonallisuushäiriö ovat epäluuloisia, heillä on paranoideja ajatuksia, sekä pitävät etäisyyttään muihin. Toisaalta heillä esiintyy havaintokokemusten vääristymiä ja maagista ajattelua, lisäksi he ovat outoja ja eriskummallisia. Skitsotyyppiselle persoonallisuushäiriölle on luonteenomaista välinpitämättömyys, kylmyys, sekä omituisuus, mutta näiltä henkilöiltä puuttuu silmiinpistävä epäluuloisuus tai paranoidiset ajatukset. Henkilöt joilla on estynyt persoonallisuushäiriö ovat ylettömän herkkiä eivätkä luota toisiin. Kuitenkin heidän luottamuksen puutteensa perustuu pelkoon joutumisesta hämmennyksiin tai osoittautumisesta riittämättömäksi kuin pelkoon toisten ihmisten pahojen aikomusten pelkoon. Osa antisosiaalisesta käyttäytymisestä paranoidisilla henkilöillä on peräisin kostonhalusta tai vastaiskusta ennemmin kuin halusta henkilökohtaiseen hyötyyn kuten antisosiaalisessa persoonallisuushäiriössä. Paranoidisia ominaisuuksia esiintyy usein narsistisilla henkilöillä jotka pelkäävät että heidän puutteensa tai vikansa voivat paljastua. Erotusdiagnoosin tulisi perustua vallitseviin oireisiin, alituiseen tarpeeseen saada arvostusta verrattuna yhtämittaiseen epäluuloisuuteen ja epäluottamukseen.
Antidepressantti- ja anksiolyyttihoito saattaa olla käyttökelpoista ahdistuksen ja masennuksen hoidossa joka johtuu paranoidisesta reaktiosta henkisesti ylikuormittavissa tilanteissa. Matala-annos antipsykootit voivat olla tarpeen lyhyiden psykoottisten episodien aikana sekä jos potilas tulkitsee erillisiä tapahtumia ikään kuin ne koskisivat häntä esim. televisio puhuu juuri hänelle, lehdet kirjoittavat hänestä.
Psykologinen hoito on vaikeaa johtuen oivalluksen puutteesta. Lähestymistapana on potilaan luottamuksen voittaminen, välttäen varhaista vääristyneiden asioiden, jota seuraa varovainen kognitiivisen uudelleenjärjestelyn yritys.
Paluu hakemistoonPäivitetty 22.01.2007