Henkilöillä joilla on Ryhmä C:n mukainen persoonallisuushäiriö ovat sosiaalisesti estyneitä, tuntevat itsensä tavallisesti riittämättömiksi sekä ovat liian herkkiä arvostelulle.
Aikana jolloin DSM-IV nimesi tämän persoonallisuushäiriön obsessiivis-kompulsiiviseksi persoonallisuushäiriöksi (Taulukko 1.), ICD-10 piti termiä anankastinen parempana, koska se oli jo käytössä Eurooppalaisessa psykiatriassa tarkoittaen pelokasta, turvatonta ja pakonomaista henkilöä. Tärkeimpänä ominaisuutena tässä häiriössä on liioiteltu ja pysyvä pyrkimys kontrolloida. Anankastisten potilaiden pitää kontrolloida niitä jotka ovat heidän lähellään, kontrolloida kaikkea epävarmaa, ja kontrolloida omia ajatuksiaan ja tunteitaan. Anankastisilta henkilöiltä puuttuu sisäinen turvallisuuden tunne ja he yrittävät tehdä ulkoisen maailman täydellisesti ennustettavissa olevaksi. Anankastiset henkilöt pelkäävät omia sisäisiä aggressiivisia viettejään ja he välttävät osoittamasta vapaasti tunteitaan. Muut käsittävät tämänkaltaisen persoonallisuuden tunnusomaisesti joustamattomaksi ja uppiniskaisen tehottomaksi.
Obsessiivis-kompulsiivisen persoonallisuushäiriön esiintyvyys on noin 1% yhteisöissä aina 10%:iin psykiatrisissa potilaissa, etenkin niillä joilla on myös masennus ja ahdistuneisuushäiriöitä. Häiriö on paljon yleisempi miehillä kuin naisilla. Jotkut obsessiivis-kompulsiiviset piirteet ovat hyväksyttyjä joissakin kulttuureissa, joten persoonallisuushäiriötä ei pitäisi diagnosoida elleivät piirteet merkittävästi ylitä kulttuurin keskiarvoa.
Biologiset tekijät ja oppiminen näyttävät olevan mukana obsessiivis-kompulsiiviseen persoonallisuushäiriöön johtavissa syissä. Persoonallisuus voi olla osittain perittyä.Varhaiset psykodynaamiset teoriat liittävät obsessiivisen persoonallisuuden psykoseksuaalisen kehityksen anaalivaiheeseen, kahden ja neljän ikävuoden välille, kun sukupuolivietti tulee ristiriitaan vanhempien pyrkimysten kanssa sosiaalistaa lasta, etenkin pidätyskyvyn ja wc:n käytön harjoittelussa. Myöhemmät psykoanalyyttiset teoriat tähdentävät varhaisempia ilmentymiä lapsen itsemääräämisoikeudesta vanhempien toivomuksia vastaan. Viettien ja tunteiden ilmaiseminen, mukaanluettuna kiukku, muotoutuvat vanhemmilta saadun palautteen mukaan ja voivat saada aikaan häpeää ja arvostelua. Tämän teorian mukaan, aivan kuten lapsetkin, pakkomielteiset potilaat ovat usein ylistäneet mitä ovat tehneet eikä suinkaan keitä ovat olleet. Tunteet on siirretty heikkouden ja häpeän alamaailmaan. Lapsi voi välttää arvostelua keskittymällä tehtäviin ja siirtämällä kiukkunsa. Omaksumalla moralisoivan asenteen kiukun sijaan, lapsi pääsee mielenliikutuksestaan ja huomiostaan vanhempiaan kohtaan.
Tämä dynaaminen tapahtumaketju vahvistuu sellaisissa yhteisöissä joissa vaikuttaa voimakkaasti protestanttinen työmoraali, perheissä joissa yksilön tunteet ovat ryhmälle toisarvoisia, sekä yhteisöissä joissa avoin tunteiden ilmaiseminen ei ole suotavaa.
Taulukko 1. Diagnostiset kriteerit obsessiivis-kompulsiiviselle persoonallisuushäiriölle
Pysyvä käyttäytymismalli joka on keskittynyt järjestykseen, täydellisyyden tavoitteluun, sekä mielen että ihmissuhteiden kontrollointiin, joustavuuden, avoimuuden sekä tehokkuuden kustannuksella, alkaen varhaisaikuisuudessa ja ilmenee useissa eri asiayhteyksissä, joiden lisäksi vähintään neljä tai useampaa seuraavaa: (1) Syventynyt yksityiskohtiin, sääntöihin, listoihin, järjestykseen, organisaatioon, tai kaavioihin siinä
laajuudessa että toiminnan pääasiallinen tarkoitus menetetään |
Obsessiivis-kompulsiivisen persoonallisuuden käyttäytymistä on johdonmukaisesti kuvattu yksinomaan säntilliseksi. Potilas on keskittynyt yksityiskohtiin, kiinnittää huomionsa sääntöihin, menettelytapoihin, aikatauluihin, sekä täsmällisyyteen. Potilaat joilla on pakkomielteenomainen persoonallisuus tekevät usein omia yksityiskohtaisia listojaan ja ovat kiusaantuneita jos jokin kohta on laiminlyöty tai ymmärretty väärin. He toistavat toimenpiteitään ja etsivät virheitä, huolimatta siitä vaivasta ja mielipahasta jonka tällainen käyttäytyminen aiheuttaa. Sen seurauksena heidän menettelynsä on säännönmukaisesti tehotonta. Esimerkiksi yhdistelmä tuottamatonta täydellisyyden tavoittelua ja jäykkyyttä saattaa johtaa vaikeuksiin saada kirjallinen raportti valmiiksi ajallaan johtuen ylettömästä korjaamisesta ja uudelleenkirjoittamisesta. Koska tällainen kiihkeä täydellisyyden ja järjestyksen tavoittelu kuluttaa paljon aikaa, muut elämänalueet näyttävät usein olevan epäjärjestyksessä. Yksi huone tai pöytälaatikko voi joutua epäjärjestykseen, tai osa sosiaalisesta tai perhe-elämästä voi olla sekaisin.
Henkilöt joilla on obsessiivis-kompulsiivinen persoonallisuus keskittyvät työhön ja tuottavuuteen. Heidän on vaikeaa lomailla tai jopa pitää vapaata. He eivät nauti vapaa-ajan harrastuksista, joita he saattavat pitää ajan tuhlauksena. Usein heidän pitää ottaa töitä mukaan kotiinsa lievittääkseen ahdistustaan. Harrastuksien ja vapaa-ajan askareiden pitää olla muodollisesti järjestettyjä toimintoja. He haluavat välttämättä tehdä täydellisen suorituksen urheilussa tai peleissä ja muuttavat ne vakaviksi tehtäviksi jotka vaativat huolellisia järjestelyitä sekä kovaa työtä. Vapaa-ajan harrastukset voivat olla muille osanottajille epämiellyttäviä kokemuksia johtuen sääntöjen vaatimuksista ja vaatimustasosta.
Uppiniskaisuus on näille henkilöille toinen luonteenomainen piirre. Heidän pitää saada asiat tehtyä omalla tavallaan ja realistiset perustelut eivät useinkaa saa heitä muuttamaan vaatimuksiaan. Heidän tarvitsee alistaa muut tekemään asiat heidän tavallaan, ja usein he uskovat ettei kukaan voi tehdä asioita yhtä täydellisesti kuin he itse. He antavat yksityiskohtaiset ohjeet, väittäen kivenkovaan että heidän tapansa on ainoa tapa tehdä asioita, ja ovat ärsyyntyneitä jos muut esittävät vaihtoehtoja. Tästä johtuen he yleensä haluavat välttämättä tehdä kaiken itse ja ovat kykenemättömiä jakamaan tehtäviä, joka lisää heidän tehottomuuttaan työelämässä. Paradoksaalista on että heidän uppiniskaisuutensa liittyy epävarmuuteen. Pysyvä päättämättömyys on tunnusomaista ellei heillä ole selviä suuntaviivoja. He pelkäävät tekevänsä virheitä tai virhearviointeja ja lykkäävät toistuvasti päätöksentekoa kunnes heillä on tarpeeksi tietoja tehdäkseen mielestään ainoan oikean päätöksen. Kun säännöt eivät sanele oikeaa vastausta ongelmaan tai jos tehtävien menettelytavasta ei luovuta, päätöksenteosta tai tehtävän aloittamisesta saattaa tulla pitkä ja tuskallinen prosessi.
Henkilöt joilla on tämä persoonallisuushäiriö ovat luonteenomaisesti ylitunnollisia sekä pikkutarkkoja. He ovat joustamattomia moraalikysymyksissä, eettisissä kysymyksissä tai arvoissaan. Moraalisia periaatteita ja suoritustasovaatimuksia pitää seurata tiukasti sekä kunnioittaa auktoriteettejä ja sääntöjä täydellisesti. Epäonnistuminen tässä johtaa ärsyyntymiseen, kiukkuun ja itsekritiikkiin.
Nämä henkilöt ovat pihejä ja itaroita sekä usein elävät paljon vaatimattomammin mitä heidän todellinen sosioekonominen asemansa edellyttäisi. He eivät pidä kuluttamisesta, vaan uskovat että rahaa pitää säästää tulevaisuuden vaikeuksien varalle. Heillä on suuria vaikeuksia heittää pois loppuunkäytettyjä tai hyödyttömiä tavaroita, koska he uskovat niiden saattavan olla käyttökelpoisia jonain päivänä. He saattavat varastoida tavaroita kuten sanomalehtiä tai rikkinäisiä laitteita jopa silloinkin kun niillä ei ole tunnearvoa.
Nämä henkilöt ovat huumorintajuttomia ja heiltä puuttuu luonnollinen tunteiden ilmaiseminen. Tavallisesti he eivät osoita kiukkuaan suoraan. Kuitenkin he ovat usein vihaisia sellaisissa tilanteissa joissa he eivät voi kontrolloida omaa tai muiden käyttäytymistä. Kiukku osoitetaan yleensä epäsuorilla aggressiivisilla teoilla (kuten jättämällä pieni juomaraha tai olemalla tarjoamatta vähäisintäkään apua silloin kun sitä odotetaan). Heidän vihankäsittelynsä liittyy läheisesti heidän herruus-alistuminen asenteeseensa auktoriteettihahmoja kohtaan. He saattavat olla kohtuuttoman alistuvia esimiehelle jota kunnioittavat, mutta jarruttavia sellaiselle auktoriteettihahmolle jota eivät kunnioita.
Vaikutelma pakkomielteisestä henkilöstä on hillitty ja jäykkä. Se ei ole lattea tai tylsä, vaan ahdas. He eivät naura tai itke, ja tuntevat olonsa epämukavaksi sellaisten ihmisten seurassa jotka osoittavat tunteensa. Heidän mielialansa on tavallisesti vakava, mutta ahdistusta tai masentuneisuutta voi esiintyä. Kliinisessä haastattelussa he saattavat istua jäykässä, luonnottomassa asennossa ja harvoin tekevät spontaaneja kommentteja tunteistaan. He kertovat menneisyydestään yleensä pikkumaisesti ja seikkaperäisesti. Jos lääkäri keskeyttää heidät kysymyksellään, heidän täytyy puhua yksinpuhelunsa loppuun ennen kuin he vastaavat. Kysyttäessä tunteista he vastaavat seikkaperäisesti tosiasioista kooostuvilla listoilla. He pystyvät nimeämään tunteita ja mielialoja mutta eivät osoittamaan niitä.
Yhteenvetona voidaan todeta obsessiivisten persoonallisuuksien rakastavan järjestystä, huolellisuutta ja samanlaisuutta sekä vihaavan uusia asioita, oma-aloitteisuutta ja muutosta. He tarvitsevat käskyvaltaa, turvallisuutta ja varmuutta sekä välttävät luovuutta, taidetta ja jännitystä. He vähentävät ahdistusta noudattamalla tiukkoja sääntöjä ja pidättäytyvät ilmaisemasta tunteitaan välttämällä oma-aloitteisuutta. He pelkäävät sisäistä heikkouttaan sekä aggressiivista tunteellista maailmaa.
Kuten muutkin persoonallisuushäiriöt, myös obsessiiviv-kompulsiivinen persoonallisuushäiriö esiintyy varhaisaikuisuudessa ja sillä on taipumus olla pysyvä sekä muuttumaton. Kuitenkin joistakin varhaisaikuisista joilla on merkittävä määrä obsessiivisia piirteitä tulee lämpimiä, rakastavia ja helliä aikuisia. Toisaalta voimakkaat obsessionaaliset piirteet varhaisaikuisuudessa ovat silloin tällöin skitsofrenian esiasteita ('pseudoneuroottinen skitsofrenia'). Kehityksellinen suhde obsessiivis-kompulsiivisen persoonallisuushäiriön ja obsessiivis-kompulsiivisen häiriön välillä on kiistanalainen. Aiemmin oletettiin että useimmat obsessiivis-kompulsiiviset persoonallisuushäiriöt kehittyvät täydeksi obsessiivis-kompulsiiviseksi häiriöksi sillä perusteella että nämät kaksi sairautta ovat saman perushäiriön ilmentymiä. Paljon myöhemmät tutkimukset ovat osoittaneet ettei obsessiivis-kompulsiivista häiriötä sairastavilla potilailla ole samanaikaisesti obsessiivis-kompulsiivista persoonallisuushäiriötä. Potilaalla jolla on obsessiivinen persoonallisuus voi olla suuri määrä psykiatrisia häiriöitä, mutta masennus ja ahdistushäiriöt ovat kaikkein tavallisimmat, joita seuraavat foobiset, somaattismuotoiset, sekä obsessiivis-kompulsiiviset oireet. Hypokondria = Luulotauti Hypokondriset oireet ovat tavallisia löydöksiä obsessiivisilla henkilöillä heidän menettäessään tilanteidensa hallinnan.
Henkilöt joilla on tämä persoonallisuushäiriö voivat pärjätä hyvin sellaisessa työssä joka vaatii työskentelyä yksityiskohtien parissa, järjestystä ja järjestelmällistä menettelyä ja missä ihmissuhteita voi käyttää alistuviin osapuoliin. Kuitenkin he ovat erityisen haavoittuvia odottamattomien muutosten suhteen sekä ammatillisessa että sosiaalisessa ympäristössään. Myöhemmin alkavan masennuksen esiintyminen obsessiivis-kompulsiivisilla persoonallisuuksilla on tavallista.
Päävaikeus diagnosoitaessa obsessiivis-kompulsiivista persoonallisuushäiriötä on erottaa se obsessiivis-kompulsiivisesta häiriöstä. Jälkimmäinen diagnoosi tehdään kun ammatillinen ja persoonallisuuden toiminta on vakavasti huonotunut epävarmuuden, päättämättömyyden, varastoon keräämisen, tai minkä tahansa muun obsessiivisen käyttäytymisen seurauksena. Useissa, muttei kaikissa, obsessiivisen persoonallisuuden tapauksissa piirteet ja käyttäytyminen ovat itsesyntyisiä ja näin ollen niitä ei yritetä vastustaa, vastakohtana obsessiivis-kompulsiiviselle häiriölle.
Obsessiivisen persoonallisuuden täydellisyyden tavoittelua saattaa ilmetä myös narsistisessa persoonallisuushäiriössä. Kuitenkin narsistisilla henkilöillä on taipumus uskoa että he ovat saavuttaneet täydellisyyden, kun taas obsessiivisilla henkilöillä on taipumus olla hyvin kriittisiä omia saavutuksiaan kohtaan.
Sosiaalinen irrallisuus sekä empatian ja lämmön puuttuminen voi viitata skitsoidiseen persoonallisuushäiriöön. Kuitenkin obsessiiviset henkilöt pidättäytyvät ilmaisemasta tunteitaan säilyttääkseen tilanteen hallinnan, kun taas skitsoidisilta henkilöiltä puuttuu perustavaa laatua oleva kapasiteetti hellyyden tai läheisyyden osoittamiseen.
Kaikilla henkilöillä joilla on obsessiivisia piirteitä ei ole obsessiivis-kompulsiivista persoonallisuushäiriötä. Obsessiiviset piirteet voivat mukautua joissakin tilanteissa; vain silloin kun ne ovat sopeutumattomia, joustamattomia sekä jatkuvasti haittaavat toimintaa ne voidaan diagnosoida täksi persoonallisuushäiriöksi.
Lääkehoitoa voidaan kokeilla potilaisiin joilla on ahdistuneisuutta ja tuskaisuutta joka johtuu voimakkasta epävarmuudesta, päättämättömyydestä sekä omantunnovaivoista. Bentsodiatsepiinit saattavat vähentää jännittyneisyyttä näissä tapauksissa. Serotonergiset masennuslääkkeet nostavat joskus mielialaa ja kokonaisavaltaisesti toimintakykyä.
Psykologinen hoito joka keskittyy täydellisyyden tavoitteluun, ankaruuteen, pikkutarkkuuteen ja kyvyttömyyteen kestää epäonnistumisia on pääasiallinen lähestymistapa. Tukahdutettua aggressiota, syyllisyyttä sekä riippuvaisuuden tarpeita pitäisi osoittaa käyttämällä psykodynaamista lähestymistapaa.
Paluu hakemistoonPäivitetty 18.02.2007